Vuonna 1872 alkoi tehtaiden rakentaminen Kymijoen Kuusankoskelle. Seutu oli tuolloin erämaata: asutusta oli hyvin vähän. Joen energia, pari vuotta aiemmin valmistunut Pietariin vievä rautatie ja ympäröivät metsät raaka-aineineen loivat edellytykset teollisuuden käynnistämiselle. Suomesta löytyi myös työvoimaa 1800-luvun lopulla.
Tehtaat ovat tuottaneet hyvinvointia, työtä ja vaurautta omistajilleen, työntekijöilleen, lähiseudulle ja laajalti koko Suomeen 150 vuoden ajan. UPM Kymi tuottaa nykyisin sellua ja paperia.
Kymi 150 vuotta kehityksen virrassa -kirja kertoo UPM Kymin 150-vuotisen historian.
Kirjaa on saatavana Kouvolan kirjastoista.
Tom Hultin on on ollut luottamustehtävissä, kauppakamarin toimitusjohtajana, kansainvälisessä kaupassa Sveitsissä, Lappeenrannan kaupunkiyhtiöiden toimitusjohtajana ja yrittäjänä. Kirja Vilmanstrandin Visionääri kertoo paitsi Hultinista, myös suurten ikäluokkien elämästä ja ajankuvan muutoksesta. Kirjoitin kirjan yhdessä Hultinin kanssa. Kirjaa on saatavilla Lappeenrannan Prismasta ja Mai-Artin verkkokaupasta.
Merenkulku on suuren muutoksen edessä. Digitalisaatio vaikuttaa niin laivoihin, väyliin, satamiin kuin koko logistiikan ketjuun. Yksi osa muutosta on etäluotsauksen kehittäminen. Mitä kaikkea muutokseen sisältyy - siitä kertoo Etäluotsaus. Luotsien ammattitaito mukana kehityksessä -kirja. Luotsikirjaston kustantama kirja ilmestyi syyskuun alussa 2021.
Lappeenrantalainen Laitex Oy täytti 35 vuotta vuonna 2021. Yhtiö on kasvanut yhden miehen yrityksestä yli 80 ihmistä työllistäväksi kansainväliseksi yritykseksi. Kirjoittamani Flow Must Go On -kirja kertoo Laitexin tarinan. Kuvat Laitexin ja Mikko Nikkisen, taitto Tea Kuikon, paino Saimaprintin. Kustantaja Laitex Oy. Kesäkuusssa 2021 ilmestynyt kirja on saatavilla Etelä-Karjalan kirjastoissa.
Marraskuussa 2020 ilmestyi kirjoittamani Imatran tehtaat mukana maailman muutoksessa - Stora Enson Imatran tehtaiden historiikki. Kirja kertoo Kaukopään ja Tainionkosken tehtaiden tapahtumista 85 vuoden ajalta. Kirjan kustantaja on Stora Enson Imatran tehtaat. Kuvitus mm. Mikko Nikkinen ja taitto Mainostoimisto Dominus. Kirjaa on saatavilla lähiaikoina kirjastoista.
Kesällä 2020 kirjoitin Tannisen säätiön historian nimellä Kyll mie annan - Eevi ja Eemil Tannisen säätiön historia. Tämäkin kirja on saatavilla Etelä-Karjalan kirjastoista. Kirjan taiton teki Kuviopaja ja Tea Kuikko ja kustansi Tannisen säätiö.
Aiempia kirjoja ovat Karjalan kulttuurirahaston ja Luotsiliiton historia sekä erään liikemiehen elämänkerta.
Historia-tekstejä olen tehnyt myös Viipurin Golfille ja Lappeenrannan Upseerikerho ry:lle.
Jos yrityksesi tai yhteisösi tarvitsee historia-kirjan, ota yhteyttä.
Ota yhteyttä!
0400 547733
antti.rinkinen@rinkisenjutut.fi
Kymi 150 vuotta kehityksen virrassa
Talvella 1872 perustettiin Kymmene Ab ja Kuusankoski Ab. Yhtiöiden tehtaat käynnistyivät Kuusankosken partaalla kesällä 1873 ja keväällä 1874. Parikymmentä vuotta myöhemmin Tampereen Kattohuopatehdas rakensi tehtaan Voikkaankoskelle. Kolme yhtiötä yhdistyivät vuonna 1904 – Suomen suurimman yhtiön nimeksi tuli Kymmene Ab.
Kuusanniemen tehdasalueen rakentaminen alkoi vuonna 1964.
Nyt – 150 vuotta perustamisen jälkeen – UPM Kymi tekee Kuusankoskella sellua ja paperia. Puolessatoista vuosisadassa Suomi on kehittynyt köyhyydestä yhdeksi maailman vauraimmista maista. Kuusankosken tehtaat ovat olleet mukana tekemässä suomalaista hyvinvointia.
Kirjoittamani kirja Kymi 150 vuotta kehityksen virrassa kertoo paitsi tehtaista, myös tehdasyhteisöjen ja Kuusankosken seudun muuttumisesta. Vuosikymmenet Kymiyhtiö vastasi kouluista, poliisista, palokunnasta sekä asuinalueiden ja teiden ja rakentamisesta. Monet tehtävät ovat siirtyneet yhteiskunnalle, kaupungille ja valtiolle, mutta Kymin tehtaat ovat tärkeät niin UPM Kymmenelle, Kuusankoskelle, Kouvolalle, Kymenlaaksolle kuin koko Suomellekin.
Kirjassa on runsaasti valokuvia.
Tehtaista kirjoittivat Jyri Kylmälä ja Pekka Mertakorpi.
Kirjan julkaisija on UPM Kymi. Taitosta vastasi Painotuote Roulamo Oy:n Minna Laine ja painosta Grano Oy. Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön on tukenut kirjan toteutusta.
Kirjaa on saatavana Kouvolan kirjastoista.
Tmi Rinkisen jutut
Y-tunnus: 2785907-7
Antti Rinkinen
Lahti
antti.rinkinen(at)rinkisenjutut.fi
0400 547 733