Tmi Rinkisen jutut
ETUSIVU UUTISET REFERENSSIT YHTEYSTIEDOT
Tmi Rinkisen jutut

Uutiset

Olin siellä minäkin – hiihdoissa

20.2.2017

Tällä viikolla ne taas alkavat, keskiviikkona, Lahden MM-hiihdot.



Viimeksi, vuonna 2001 olin mukana katsomassa 2001. Monena, monena päivänä.



Nyt en mene.



Suurtapahtumaa taas näyttävät rakentavat, kisajärjestäjät ja vähäkriittinen kisahuumassa elävä lehdistö. Lehdissä on alkanut näkyä juttuja. Urheilusta ei vielä, kun urheilut eivät ole vielä alkaneet. Mutta muusta hulinasta: majoituksesta, lihamukeista, tekemisistä. Mitä kaikkea nykyiseen urheiluun nyt kuuluukaan. Kokonaisvaltaista kisaelämystä. Verkostoitumista. Kaikkea kivaa, mihin journalisti pääsee osallistumaan ja raportoimaan.



Varsinkin somessa näyttävät kisareportterit jo päästävän tunteella tekstiä.



Ja hyvähän se. Urheilu on paitsi fysiikkaa, sekä ihmisen että ihan tieteellisempääkin, myös psyyken tarpeiden täyttämistä. Viihtyä pitää. Ei siihen murtomaahiihto tosiaankaan enää riitä.



Lahden edellistä edellisiin MM-hiihtoihin en ihan ehtinyt. Ne olivat vuonna 1989 ja muutin kaupunkiin kaksi vuotta kisojen jälkeen. Mutta 2001 olin paikalla, Lahdessa ja kisa-alueella. Torillakin tavattiin, me tuhannet ja tuhannet.



Kisa-alueella olin kahdessa roolissa: ihan tavallisena, itse lipun ostaneena kansalaisena, ja sitten silloisen työnantajan edustajana, yhteistyökumppaneiden kanssa.



Olihan siinä eroa. Kun itse maksaa pirun kalliit liput, pääsee paikoille, joista ei näe oikein mitään. Jossain rinteessä sai seisoa hangessa. Joka paikkaan on jono, on ahdasta. Kisatunnelmaa.



Kun pääsee vip-tiloihin, on toisenlaista. Pääsee lämpimään. Näkee mäkihypyt ja hiihdot. Asiantuntijat käyvät kertomassa taustoja. On ruokaa ja juomaa. Ei jonoja. Näkee tv:stä tuttuja. Verkostoituu.



Oli kaksi maailmaa. Se yleisö, joka on välttämätön, jotta VIP-vieraat pääsevät tunnelmaan. Ja VIP-vieraat, joiden takia kisat järjestetään. Eikä siinä varmaan mitään pahaa. Jokainen voi viihtyä.



Viihtymiseen eteen tehdään paljon töitä. Tällä kertaa ei ole ensimmäistä kisatorstaita ja toista kisatorstaita, vaan on ensin Historiallinen torstai ja sitten Tähtien torstai. Jotenkin hienompaa.



Kuten kisasivuillakin sanotaan: enemmän kuin hiihtokisat. Ja huutomerkki perään. Tarjolla on "todellinen juhlakisakattaus tekemistä, viihdettä, syötävää ja juotavaa."



On - ei niin kovin omaperäisesti - mielensäpahoittajan metsäkatsomo. On monotangojen taikaa. Lahden tori muuttaa nimensä: kisojen ajan se on Medal Awards Plaza, Suurhallista tulee Festival Arena.



Kisasivuilla kerrotaan tärkeää: Intersport näyttävästi mukana kisoissa. Voita Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus -dvd. Siis tosiaan DVD.



Ei riitä hiihto enää, ei. Eikä se sinänsä ole ihme. Hiihto kiinnostaa yhä harvempia. Se ei oikein istu nykyiseen maailmanmenoon. Siksi ympärille rakennetaan monenmoista muuta viihdykettä.



Mukavaahan kisoissa epäilemättä olisi, katsomassa kuinka "hiihtobändäri Antti Tuisku villitsee", tai millaista on "kisafiilikset kattoon nostattava afterski-meininki".



Mutta en mene.



Edellisen kerran olin paitsi kisakatsomoissa, myös Lahden torilla. Tämän vuoden kisojen avaispäivänä tulee tasan 16 vuotta siitä, kun miesten viestijoukkue - Janne Immonen, Harri Kirvesniemi, Sami Repo ja Mika Myllylä - voitti kultaa. Siellä torilla oltiin, tuhannet ihmiset, palkintojenjaossa. Kun äijät olivat korkeimmalla korokkeella ja Maamme-laulu kajahti, pyrkihän se kyynel silmään. Eikä vain pyrkinyt.



Oli ylevä tunne, isänmaallinen, perinteinen, maastohiihdon puolesta. Se kesti muutaman päivän.



Pettivät kyyneleeni.

Tmi Rinkisen jutut
Y-tunnus: 2785907-7

Antti Rinkinen
Lappeenranta

antti.rinkinen(at)rinkisenjutut.fi
0400 547 733

Kaakon Nettipalvelu Oy