Tmi Rinkisen jutut
ETUSIVU UUTISET REFERENSSIT YHTEYSTIEDOT
Tmi Rinkisen jutut

Uutiset

Kyllä sitä ehitään, meilläkin

Taisin heittää viime viikolla ensimmäisen kiven, tietämättömyyttäni, hyvässä uskossa.

Arvostelin Lappeenrannan kaupunkia siitä, että päätöksiä tehdään liian hitaasti, että jähmeyden takia tapahtumia jää järjestämättä, että kaupunki on liian hidas, että kaupunki on joskus pikemminkin jarru kuin kehittäjä. Kaupunki teki uuden kumppanuussopimusmallin ja lehden tietojen mukaan sen takia pari tapahtumaa jää järjestämättä.

No, ei se ehkä välttämättä niin olekaan.

Etelä-Saimaan mukaan Sataman suuri talvipäivä -tapahtumaa ei tänä vuonna järjestetä. Lehti kertoi tapahtumajärjestäjän kertoneen, että kaupungin hidastelun takia markkinoinnille ei jää riittävästi aikaa. Suosittua tapahtumaa ei siis tänä vuonna ole, ja vikapää on kaupunki, kun uusi kumppanuussopimusmalli myöhästyi. Uutinen löytyy tästä.

Medialukutaitoa korostetaan, ja mediakriittisyyttä. Mielellään sitä uskoisi sanomalehden julkaiseman jutun olevan totta. Toisaalta, lehden ja journalismin kannalta pahempi, jos julkaistu ei olekaan ihan totta.

Lehden otsikko kuului näin: ”Sataman suurta talvipäivää ei tulekaan, kun kaupungin kumppanuussopimusmalli myöhästyi”.

Lehdessä syytös kohdistui siis suoraan kaupunkiin. En tiedä, ovatko tapahtumajärjestäjät noin sanoneet, onko toimittaja vääntänyt uutisen vähän omasta päästään vai onko toimituksellisessa prosessissa joku tuottaja lisännyt otsikkoon dramatiikkaa. Totta se kuitenkaan välttämättä ole.

Minulle on kerrottu, että sataman tapahtuman järjestäjät olivat jo aiemmin, viime vuoden puolella päättäneet, etteivät rahkeet riitä tänä vuonna tapahtuman järjestämiseen. Syynä oli voimavarojen rajallisuus, ei kaupungin toimet.

Sekin on kerrottu, että kaupunki oli valmistautunut tukemaan tapahtumaa ihan merkittävästikin, rahalla.

Ja vielä sekin, että viime vuoden järjestäjät eivät kaupungin kanssa edes neuvotelleet.

Tiedä sitten.

Jos kertomukset ovat totta, olisi kaupungin ollut syytä oikaista väärä käsitys. Toimituksenkin olisi pitänyt ottaa faktat, totuus selville. Kun kaupungilla monenlaista väitettä liikkuu, olisi paikallisen journalismin tehtävä kertoa se, mikä on lähinnä totta.

Kaupunki olisi toki voinut tehdä uuden kumppanuussopimuksen valmiiksi vaikka lokakuussa, mutta ei tässä lopulta suurta vahinkoa päässyt käymään. Satamassa järjestetään tapahtuma – ei ihan samanlainen kuin viime vuonna, mutta onpahan lappeenrantalaisille kuitenkin luvassa iso ja mukava tapahtuma. Onneksi löytyy aktiivisia ihmisiä, ainakin Jyri Hänninen ja Arttu Muukkonen. Ja kaupunki tukee tapahtumaa, kuten hyvä onkin.

Tmi Rinkisen jutut
Y-tunnus: 2785907-7

Antti Rinkinen
Lahti

antti.rinkinen(at)rinkisenjutut.fi
0400 547 733

Kaakon Nettipalvelu Oy