Tmi Rinkisen jutut
ETUSIVU UUTISET REFERENSSIT YHTEYSTIEDOT
Tmi Rinkisen jutut

Uutiset

Kansanvaltaa puu kerrallaan

Suomessa arvioidaan olevan 22 tai 79 miljardia puuta. Vähän riippuu, miten lasketaan.

Luonnonvarakeskus arvioi, että puita on 79 miljardia. Niistä alle 2,5 sentin läpimittaisia on yli puolet, mutta isoja, yli 30 senttiä läpimitaltaan olevia on niitäkin 500 miljoonaa.

Mutta eivät ole puutkaan tasa-arvoisia. Yksi on tärkeämpi kuin toinen.

Talven 2019 tärkein puu on epäilemättä Espoossa.

Kyse on siitä, mitä puulle tapahtuu. Ja mitä ihminen sille tekee tai ei tee. Siinä riittää töitä monelle.

Luonnollista on, että puulla on elinkaari: se syntyy, kasvaa ja sitten se lopulta kuolee. Tätä on espoolaisten vaikea ymmärtää.

Espoossa on tammi. Sillä on ikää ehkä 400 vuotta.

Nyt on kunnallinen kysymys siitä, onko puu kaunis, onko se vaarallinen, onko se laho.

Tammi on suojeltu, ja kysymys on siitä, pitääkö suojelu purkaa. Ja perimmiltään siis siitä, onko puu tullut elämänsä päähän. Saako sen kaataa. Saako ihminen sen pistää nurin vai pitääkö rauhoitetun puun antaa kaatua itse.

Espoon tammi rauhoitettiin vuonna 1988. Sitä en osaa sanoa, onko puiden rauhoittamisessa järkeä, pitemmällä tähtäimellä. Ehkä ei. Ja ehkä rauhoituksen purkaminen voisi olla helppoa.

Nyt maanomistaja haluaa purkaa suojelun ja kaataa puun. Yksi peruste on, että puu ei enää ole kaunis. Parin vuoden aikana oksia on irronnut niin, että puusta jäi jäljelle vain puolet.

Virkamiehet ovat maanomistajan kanssa eri mieltä: vaikka oksia on pudonnut, kauneutta on. Espoon ympäristökeskus kävi kesällä katsomassa puun ja totesi, että onhan siinä kaksi lehtevää latvaa. Suojeltava on.

Espoon ympäristöasiantuntijan mukaan alueen tammet ovat kansallisaarteita.

Sen ymmärrän, että puut ovat Suomen kansallisaarre, mutta minusta enemmän kollektiivina, ei yksilöinä. Ympäristöasiantuntijan mielestä tammi on laho, mutta se on kuulemma tavallista. Myös oksien putoaminen on tavallista. Ja sitten vähän merkillisempi näkemys: putoavista oksista ei ole vaaraa, ”ellei sitten seiso myrskyssä puun alla odottamassa, että oksa putoaa päähän. Mutta niinhän voi käydä myös metsässä”, sanoo ympäristöasiantuntija Hesarin jutussa.

Puuta on käynyt tutkimassa myös kaksi arboristia. Molempien mielestä puu oli niin huonokuntoinen, että se pitää kaataa.

Ympäristöasiantuntijat eivät näkemystä hyväksyneet. Espoon kaupungin lisäksi asiasta antoi lausunnon myös Uudenmaan ely-keskus: suojeluun on syytä niin kauan kuin puu on hengissä.

Uutta kiista puusta ei Espoossa ole. Vuosituhannen alussa kiisteltiin ja lopulta asian päätti korkein hallinto-oikeus. Tuolloin puusta löytyi harvinaista jäkälää ja harvinainen kuoriaislaji, ja puu suojeltiin. Hallinnolliset jäkälät.

Uusi kiista oli viime viikolla Espoon ympäristölautakunnassa. Se päätti, että suojelun voi purkaa. Äänet 7-6. Enemmistön mielestä suojelun purkamista puolsi sekin, että asukkaat kokivat lahosta puusta olevan haittaa – mutta tätä ei perusteluissa voi mainita, kun ihmisten kokemus ei ole ympäristöasia.

Jaa.

Onneksi Suomi on oikeusvaltio eikä yhden lautakunnan päätöksellä täällä välttämättä puita kaadella. Jos joku päätöksestä valittaa, tammen kohtalo menee hallinto-oikeuteen. Sieltä sitten päätös tulee aikanaan.

Jos tämä tammi nyt sitten joskus lopulta kaadetaan, Suomeen jää edelleen kymmeniä miljardeja puita. Osa on nuoria, osa vanhoja, osa umpimetsässä, osa lähellä asutusta. Osa on suojeltu. Kaikki kuolevat joskus.

Nyt tämän yhden puun ympärillä on pyörinyt hirveä määrä ihmisiä, suuri osa ihan veronmaksajien maksamana työaikana. Puuta on katsottu, tutkittu, arvioitu esteettisiä arvoja, kulttuurihistoriaakin, menty toimistoon ja kirjoitettu lausunto. Lähetetty lausunto eteenpäin. Esitetty näkemyksiä, esitetty toisenlaisia näkemyksiä, viety puun kohtalo demokraattiseen päätöksentekoon, jossa 13 ihmistä on lautakunnassa ollut siitä päättämässä.

Espoo markkinoi olevansa Euroopan kestävin kaupunki. Mutta ei sielläkään puu, edes tammi, ikuisesti kestä.

Mutta se on hyvä, että meillä on toimiva demokratia, jossa asiat käsitellään perusteellisesti. Vaikka puu kerrallaan.

Tmi Rinkisen jutut
Y-tunnus: 2785907-7

Antti Rinkinen
Lahti

antti.rinkinen(at)rinkisenjutut.fi
0400 547 733

Kaakon Nettipalvelu Oy