6.6.2017
Saimaa on iso. Saimaa on puhdas. Saimaa on ainutlaatuinen. Saimaa on yhteinen.
Saimaata pitää markkinoida yhteistyössä. Saimaalla on valtava matkailupotentiaali. Saimaa voi olla Suomen seuraava Lappi - yhdessä markkinoitu, yhdessä kehitetty.
Nämä ovat yleisesti hyväksyttyjä totuuksia.
Nämä ovat julkilausuttuja korulauseita. Totuus on toinen.
Totuus on, että Saimaan matkailun markkinointi on riitaista, kuppikuntaista, lyhytjänteistä. Kallistakin, mutta tulokset ovat ja pysyvät ihan olemattomina.
Yhteistä Saimaata ei ole. On erilaisia Saimaita.
Lappeenrannalla on omansa. Varmaan Imatrallakin, vaikka nettisivuilta sitä ei uskoisi. Kuopiossakin Saimaata, samoin Joensuussa. Niille Saimaalla ei ole niin suurta merkitystä kuin Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa.
Mikkelillä on ihan oma Saimaansa, ihan toinen Saimaa kuin Lappeenrannalla. Mikkelin ja Savonlinnan Saimaalla on jotain yhteistä, Varkauskin siihen ajoittain kuuluu. Joensuun Saimaa, Kuopion Saimaa eivät Väli-Saimaan matkailumarkkinointiväekä kiinnosta, eikä eteläinenkään Saimaa.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä vieraili viime viikolla Etelä-Karjalassa, ja puhui vahvasti Saimaan yhteisen markkinoinnin puolesta Imatralaisen haastattelussa.
Viisaita sanoja. Naapurikateus pois, mallia Lapista, yhteistyötä, mahdollisuuksia on vaikka mihin. Siinä ministerin viesti.
Eihän Saimaa noudata nykyisiä maakuntarajoja. Ei Saimaasta kertomisenkaan pidä.
Viikonvaihteessa ilmestyi Hesarin Kuukausiliite. Sen keskellä on komea 16-sivuinen mainosliite. Otsikkona Pure Saimaa. Lienee englantia ja suomea. Etusivulla sanotaan näin: Tervetuloa ruokamatkalle Saimaalle!
Lehdessä mainostetaan D.O. Saimaa -käsitettä, alkuperäismerkintää, Designation of Originia.
Hieno lehdykkä. Hyvä Saimaa!
Mutta ei. Tämä ei ole Saimaan markkinointia.
Tämä on Väli-Saimaan välistäveto.
EU:n rahoitusta on käytetty markkinoimaan Mikkeliä, Savonlinnaa ja Varkautta, ja joitain pikkukuntia siinä ohessa.
Eihän siinä mitään pahaa, että Etelä-Savo itseään markkinoi, ja että osaamista ja rahaa löytyy.
Mutta ei Mikkeli-Savonlinna-Varkaus ole Saimaa. Maakuntarajojen, aika uusien, mukaan alue on Etelä-Savoa, ja Varkaus eteläistä Pohjois-Savoa.
Mutta kun koko valtakunnalle, valtakunnallisen lehden välissä toivotetaan tervetulleeksi Saimaalle, niin pitäisi toki kertoa Saimaasta. Myös Lappeenrannasta, Imatrasta, Joensuusta, Kuopiosta.
Nyt hieno brändi, hyvä nimi visitsaimaa.fi on valjastettu Mikkelin ja Savonlinnan matkailuun - eikä siinä ole Varkaus mukana, vaikka mainoslehdestä voisi päätellä.
Tuntuu olevan matkailumarkkinointi ihan hukassa.
Pitkään on puhuttu, että Saimaata markkinoidaan yhdessä, kaupungit, maakunnat, yritykset, palvelujen tarjoajat. Nyt sanotaan, että ulkomaille markkinoidaan yhteistyössä, mutta ei Suomessa. Kotimaassa - jossa ne potentiaalisimmat, todennäköisimmät matkailijat kuitenkin ovat - maakunnat ja kaupungit kiistelevät yhä, ja ilmeisesti tulevaisuudessakin.
Mutta eihän siinä mitään. Jos Mikkelissä on rahaa, osaamista ja viitseliäisyyttä markkinoida Saimaan ruokaa, niin siitä vain. Mutta sen verran voisi välisavolaisilla olla itsetuntoa, että eivät käyttäisi Saimaa-sanaa, kun tarkoitetaan jotain muuta.
Saimaa itsessäänhän - luonto, eläimet, kasvit, mökkiläiset, veneilijät, kalastajat, retkeilijät - kyllä kiittää, ettei järville matkailijaryntäystä ole tulossa. Rauha ja ainutlaatuisuus säilyy.
Kaikki uutiset:
Kaukopään tehtaat maailman muutoksessa
Tannisen säätiön historia ilmestyi
Yhteisen hyvän kaatamisesta hyve
Levyt kuolevat ja muistot katoavat
Tarina tuli journalismiin - piru vie
Olin siellä minäkin – hiihdoissa
Näin puhut journalismista lapsille
Lasten juhla - aika karnevaali
Hyvinvointiyhteiskunnan hyvästit
Tmi Rinkisen jutut
Y-tunnus: 2785907-7
Antti Rinkinen
Lahti
antti.rinkinen(at)rinkisenjutut.fi
0400 547 733