Uutiset

Meidän Pantse

Oletko kuullut: Pantse on oikeudessa!

Se Eppujen Pantse.

Niin sitä vain taiteilijat ovat meidän kaikkien kavereita. Niitä voi kohdella kuten kavereita kohdellaan. Käyttää vaikka lempinimeä.

Kuten Ismo Alanko sanoi ja oma kokemus osoittaa: Itä-Suomessa voi vittuilla sitä enemmän mitä parempi kaveri on. Itse asiassa vittuilu on itäsuomalainen tapa osoittaa kaveruutta. Oudolle ei mussuteta.

Journalismi on arkisten asioiden kirjaamista, ihan tavallista suomalaista toimintaa. Ja niinhän sen pitää ollakin. Ja niinhän journalismissakin Pantse on meidän kaikkien Pantse. Myös käräjillä.

Helsingin Sanomat – laatujournalismin tae – otsikoi syyskuun 20. päivä näin: ”Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet.”

Mikäs siinä. Kiinnostava juttu. Vai onko? Ja riittääkö kiinnostavuus?

Tosikkoa pari seikkaa tökkii.

Kyseessä on vasta syyte. On sana sanaa vastaan – toki esitutkinnan läpikäynyt, ja syytteeseen asti päätynyt. Mutta oikeuden päätöstä ei ole. Oliko tässä vaiheessa syytä tehdä uutinen miljoonalle suomalaiselle?

Oikeudessa ollaan virallisella asialla. Ei Pantsen nimi ole Pantse, vaan Mikko.

Eppu Normaalilla ei ole mitään tekemistä syytteen, oikeudenkäynnin, mahdollisen pahoinpitelyn eikä ylipäätään minkään tähän oikeustapaukseen liittyvän asian kanssa.

Hesari oli sijoittanut tämän ihan tavallisen rötösuutisen kulttuuriosastoon. Ei se minusta millään muotoa kulttuuria ole. Ainakaan toivottavasti, suomalaisen kulttuurin kannalta.

Ja mikä on otsikon raju pahoinpitely? Ei laki sellaista tunne. On pahoinpitely, lievä ja törkeä pahoinpitely. Niitä tulee tietoon vuodessa 33 500. Miksi tämä tapaus on niin merkittävä, että sekä epäillyn että epäillysti pahoinpidellyn nimet pitää otsikoissa mainita; ja tehdä uutinen ylipäätään?

Voisihan sitä Hesarikin vilkaista Journalistin ohjeita, ja noudattaakin niitä. Ne sanovat näin: ” Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä.”

Onko Mikko Syrjä antanut suostumuksen? En tiedä. Ehkä ei. Onko Mikko Syrjän – ja hänen entisen vaimonsa, jonka nimen Hesari näki aiheelliseksi julkaista jo alaotsikossa – tekemisillä poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä? Ei. Ei todellakaan.

Hesari julkaisi käräjäoikeudesta kuvankin. Siinä olivat, kuvatekstissäkin lueteltuna, syytetyn äiti Kirsi Kunnas, veli Martti Syrjä sekä yhtiökumppani Juha Torvinen. Olikos tässä yksityiselämän suoja otettu huomioon? Saahan sitä toki käräjäoikeudessa, julkisella paikalla kuvata. Mutta kuvan julkaisulle pitäisi olla erityisen hyvät perusteet. Voi niitä olla, mutta minä en keksi. Tekstin mukaan myös syytetyn serkku Aku oli seuraamassa oikeudenkäyntiä – mitä ihmeen merkitystä tällä tiedolla on?

Luinhan minä sen jutun. Oli se siis kiinnostava. Mutta tuli vähän tunne, että tirkistelee, menee toisen elämään alueelle, joka ei minulle eikä kenellekään muullekaan kuulu.

Ei se, että syytetty on soittanut ja säveltänyt mukavaa musiikkia, vähennä yksityisyyden suojaa. Muusikon yhteiskunnallinen merkitys on mitätön.

No, ehkä esikuva jollekin. Mutta kuusikymppinen äijä. Mallikäyttäytymiseen en oikein usko.

Toisessakin tapauksessa Hesari tekee tuomioistuinten asioista kulttuuria.

Eräs suomalainen ihminen kokee, että neljä muuta suomalaista on loukannut hänen kunniaansa törkeästi. Asia on käräjillä.

Ei mikään ihmeellinen juttu. Ikävä asia kyllä.

Minusta ikävää on myös se, että asianomistajan, sen loukatun, nimi ja kuva on julkaistu. Kyseessä on taiteilija, laulaja Tomi Metsäketo. Printissä oli kahden palstan kuva, kohtalaisen lyhyt juttu. Mutta sähköisissä välineissä tekstiä oli paljon, paljon. Ikään kuin kyseessä olisi yhteiskunnallisesti merkittävä tapahtuma ja merkittävä henkilö.

Toki julkisuutta voi jotenkin perustella #metoo-ilmiöllä. Ja ehkä niin, että ilmiön varjolla oli sosiaalisesti hyväksyttävä mustata monen miehen mainetta, ja nyt asioita paikkaillaan.

Hesarin jutun julkaisi myös Etelä-Saimaa – pitempänä versiona kuin paperi-Hesari. Ja tietenkin Metsäkedon kuvan kanssa. Outoa kyllä, lehti sijoitti sen Menot-osastoon. Eteläkarjalaista ulottuvuutta tapauksella ei taida olla, minkäänlaista.

Juoru-aspekti kyllä.

Journalismi vääntelehtii poistuvien lukijoiden tuskissaan. Seiskan journalismi hiipii ns. laatulehdistöön. Laatuahan se on huonompikin.