Uutiset

Joskus kaatuu Pisa

Suomen koululaitosta on kiitetty, kehuttu ja ylistetty. Ihan tutkimuksenkin perusteella.

OECD:n PISA:n (Programme for International Students Assessment) tulokset Suomen osalta ovat olleet vallan mainiot. PISA mittaa 15-vuotiaiden, siis peruskoululaisten, osaamista.

Tuoreimmassa, vuoden 2015 tutkimuksessa Suomi oli lukutaidossa sijalla 4, luonnontieteissä sijalla 5 ja matematiikassa sijalla 13. Hyviä sijoituksia kaikki. Mukana oli 34 OECD-maata ja 39 OECD:n ulkopuolista maata.

Ei huonompi saavutus pieneltä maaltamme. Hyvältä siis näyttää tulevaisuus.

Vai näyttääkö?

Taitaa näyttää aika karmealta.

Vuonna 2000 Suomi oli sijalla 1 lukutaidossa, 3 luonnontieteissä ja matematiikassa 4. Mukana oli 32 maata.

Vuonna 2003 maita oli 41. Suomen sijoitukset olivat lukutaidossa 1 ja luonnontieteissä 1 ja matematiikassa 2.

Vuonna 2006 maita oli 56. Suomen sijoitukset 2, 1 ja 2.

Vuonna 2009 maita oli 65. Suomen sijoitukset 3, 2 ja 6.

Vuonna 2012 maita oli 65. Suomen sijoitukset 6, 5 ja 12.

Ja vuonna 2015 maita siis 73, ja Suomi sijoilla 4, 5 ja 13.

Suunta on karmea. Ja kärjestä jääminen nopeaa, kaikissa.

Suomen osaaminen on rapautumassa tuleviksi vuosikymmeniksi.

Ei meillä oikein muuta keinoa menestymiseen, kasvuun ja hyvinvoinnin säilyttämiseen ole kuin koulutus, ja sen kautta tulevat innovaatiot ja tuottavuuden kasvu -  ylipäätään fiksut ihmiset, fiksut firmat, fiksut toimintaedellytykset.

Fiksuus on vähenemässä.

Toki laskevaa suuntaa on selitetty, ihan uskottavasti. Koululaiset eivät näe koulutusta keinona menestykselliseen elämään. Varsinkin pojilla usko tulevaisuuteen – ja sitähän koulutus, myös peruskoulu edustaa – on aika kehnolla tolalla. Jos ei ole uskoa tulevaisuuteen, ei ole opiskeluunkaan motivaatiota.

Mutta eihän hätä ole tämän näköinen. Onhan meillä hienot ja korkealaatuiset lukiot. Jos peruskoulussa jotain jää oppimatta, niin lukiossa sitten oppii. Sinne valikoituvat motivoituneet, oppimiskykyiset ja -haluiset. Koulutus on tehokasta. Ja samanlainen yo-tutkinto mittaa, että jokainen on tosiaan oppinut sen minkä pitää. Vai?

Ja korkealaatuiset ammattiopistot opettavat suomalaisista kovan tason osaajia omalta osaltaan. Ei ehkä kovin paljon yleissivistystä, kun se on ollut peruskoulun tehtävä, mutta oman alansa ammattilaisia.

Ja onhan meillä loistavat ammattikorkeakoulut ja yliopistot. Siellä sitten viimeistään suomalaisista koulutetaan maailman parhaita osaajia, innovatiivisia sekä yrittäjyyteen ja luovuuteen kykeneviä kansalaisia. Vai?

Mutta jos onkin niin, että lukiossa aikaa menee sen opettamiseen, mitä peruskoulussa jäi oppimatta, ja yliopistoissa aikaa sen opettamiseen, mikä lukiossa jäi oppimatta, niin miten lukio tai yliopisto pystyvät täyttämään oman tehtävänsä?

Jos lukiolainen onkin osaamiseltaan peruskoululainen.

Jos fuksi onkin käytännössä lukiolainen.

Tänä syksynä on paljon keskusteltu äidinkielen asemasta. Ja ihan syystä. Ei ole syytä unohtaa Ludwig Wittgensteinin ajatusta: ”Kieleni rajat merkitsevät maailmani rajoja”. Wittgensteinille on toki monta tulkintaa, mutta voi sen niinkin ajatella, että yhtään kauemmas ei oma ajatus ja äly yllä kuin mihin kieli antaa mahdollisuuden. Ja tässä rajojen työntämisessä äidinkieli on ihan ylivertainen. Opittu ja opeteltu kieli ei pärjää, ei mitenkään. Siksi huoli suomesta on erittäin perusteltu. Kielellä on itseisarvo, mutta tärkeää - myös insinööreille - on kielen välineellinen arvo: keino välittää omat ajatuksensa ja innovaationsa muille selkeästi, ymmärrettävästi, tiiviisti ja yksiselitteisesti.

Vain erittäin harvalla on opitun kielen osaaminen sillä tasolla, että selkeys, ymmärrettävyys, tiiviys ja yksiselitteisyys toteutuvat. Opittu kieli on käyttäjälleen usein epämääräisempi, moniselitteisempi, epäselvempi.

Siksi äidinkieltä kannattaa suosia, myös yliopistoissa.

Ja varsinkin perusopetuksessa, peruskouluissa ja lukiossa. Siellä luodaan perusta sille, että perusta on vahva, että kieltä voi myöhemminkin kehittää; että voi työntää ajattelunsa ja maailmansa rajoja kauemmas, innovoida. Mutta ei yliopistoissakaan pidä äidinkieltä unohtaa, vaikka ne globaaleja ovatkin.

Ihminen voi ilmaista itseään useammalla kuin yhdellä kielellä – mutta se yksi on ajattelun perusta.

Ja nyt näyttää siltä, että suomalaisilta on tämä äidinkielen taito hiipumassa. Kieliopilla ei ole juuri väliä. Pitäisi olla. Yhdyssanoilla ei ole yhtään mitään väliä. Mutta on niillä. Epämääräinen kieli on epämääräistä ajattelua. Se kelpaa kehnosti kommunikaatioon.

Tämä ihmisen kanssakäymisen perusta pitää opettaa peruskoulussa.

PISA-tulosten ja ilmeisesti monen lukion, ammattiopiston, ammattikorkeakoulun ja yliopiston ihmisen mukaan meillä perusta huojuu.

Kuten Pisan torni, Suomen koulutus on vino. Ja ajastaan kaatuu – jos ei mitään tehdä.