Tmi Rinkisen jutut
ETUSIVU UUTISET REFERENSSIT YHTEYSTIEDOT
Tmi Rinkisen jutut

Uutiset

Yhdenlaista yhdenvertaisuutta

Me olemme yhdenvertaisia lain edessä. Sen määrää jo perustuslaki. Eivätkä tästä tee poikkeavia tulkintoja tohtoritkaan.

Laki on sama. Tuomiotkin ihan riittävällä tasolla samat.

Mutta se onkin sitten eri asia, miten tuomioista kerrotaan. Olisi yhdenvertaisuuden nimissä suotavaa, että myös julkistamisessa kohdeltaisiin kansalaisia yhdenvertaisesti, tasa-arvoisesti ja -puolisesti. Näinhän toki onkin, kun tuomioistuimet kertovat päätöksistään. Päätöksethän ovat toki julkisia, jos ketä kiinnostaa lähteä penkomaan. Paitsi silloin, jos tuomioistuin määrittelee jotain osia salassapidettäväksi.

Hyvin toimii oikeusvaltio Suomessa. Siihen asti, kun journalistit pääsevät kertomaan.

Sitten ei enää yhdenvertaisuutta olekaan.

Sen ymmärrän, että jos tuomion saa merkittävän yhteiskunnallisen tai taloudellisen vallan käyttäjä, peruste henkilöllisyyden paljastamiseen on ihan oikeutettu. Mutta se, että ihminen on jotenkin muuten tunnettu ilman valtaa, ei kyllä oikein anna oikeutusta kertoa nimeä. Se menee juoruilun puolelle.

Journalismi ja itseään laatulehdistöksi kutsuvat tiedotusvälineet sanovat vaalivansa hyvää journalistista tapaa, ja se on hyvä se. Hyvään journalistiseen tapaan kuuluu minusta myös yhdenvertaisuus.

Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tällä viikolla tuomiot huumausaineita koskevassa oikeudenkäynnissä. Vastaajia oli yli 20. Pisin tuomio oli kymmenen vuotta vankeutta.

No, mitä kertoo esimerkiksi Helsingin Sanomat?

Sen, että jääkiekkoilija Jori Lehterä tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen. Uutisessa mainitaan yksi 10 vuoden rangaistus, mutta muista pitkistä rangaistuksista ei mitään. Vain yksi nimi – sen, joka sai 4 kuukautta ehdollista. Muista ei mitään mainintaa.

Tämä on kyllä huonoa journalismia.

Yleisenä käytäntönä – ei mihinkään lakiin, asetukseen, eikä edes journalistin ohjeisiin perustuvana – on ollut, että tuomitun nimi julkistetaan, kun ehdotonta vankeutta tuomitaan vuosi tai kaksi. Nyt Hesarin mielestä 10 vuoden rangaistus ei ole nimen väärti. Ei ehkä olekaan, mutta onhan rikos raju. Jos joku nimi olisi pitänyt nostaa esille, niin suurimman rikollisen.

Lehterän tuomion lisäksi uutinen kertoo lähinnä Lehterän jääkiekkoilijan urasta. Muiden tuomittujen työelämästä ei ole mainintaa. Sekin mainitaan, että Lehterä on kiistänyt ostaneensa tai pitäneensä hallussaan 6 grammaa kokaiinia. Muiden kokaiinimäärät eivät Hesarin mielestä ole mielenkiintoista tai kertomisen arvoista tietoa.

Jotenkin nykyisin toimitukset tuntuvat väistelevän vastuuta sillä, että jutun lopussa kerrotaan, kuka kertoi uutisen ensimmäisenä; tai mitä tiedotusvälineitä on käytetty lähteinä, kuten Hesari tässä jutussaan.

Mutta eihän se oikeuta julkaisemaan vääriä tietoja, eikä edes huonon journalistisen tavan vastaisia tietoja. Vastuu on tiedon julkaisevalla. Ihan kokonaan.

Kaipa jääkiekkoilijan nimen julkaisemista voi perustella sillä, että Tero Lehterä on ollut julkisuudessa, vaikkei siihen ole minun mielestäni erityisesti hakeutunutkaan. Ja sillä, että Lehterä on julkisuuden henkilö – kuten kaikki varsinkin NHL:ssä työskentelevät suomalaiset tuntuvat olevan. Ja ehkä silläkin, että jääkiekkoilija on nuorisolle esikuva, jonka täytyy käyttäytyä ehdottoman nuhteettomasti joka hetki. Siitä en kyllä ole ihan varma, miten monen nuoren esikuvia nämä jääkiekkoilijat ovat.

Olisi hyvä, että maailma olisi parempi. Ja että olisimme kaikki yhdenvertaisia, kaikessa.

Tmi Rinkisen jutut
Y-tunnus: 2785907-7

Antti Rinkinen
Lahti

antti.rinkinen(at)rinkisenjutut.fi
0400 547 733

Kaakon Nettipalvelu Oy